maanantai 14. huhtikuuta 2014

Fuck this shit

Joskus, kun näen yllättäen kuvan riippukeinussa kirjaa lukevasta naisesta, jolla on täydellinen rusketus ja laserilla valkaistut hampaat ja sitten katson ulos ikkunasta jossa sumu peittää harmaan maiseman

Joskus, kun teen jotakin tehtävää monta tuntia, palautan sen ajallaan ja saan siitä saman numeron kuin edellisestä, jonka tein paskasti ja palautin kaksi viikkoa myöhässä

Joskus, kun unirytmi on pielessä ja nukun niin pitkään etten ehdi kahdelta alkavalle tunnille

Joskus, kun matkalla Moodleen hakemaan lehtianalyysi-tehtävän ohjeita, huomaan puolen tunnin kuluttua unohtaneeni koko tehtävän ja olevani Facebookissa, koska Chrome avaa sen mulle aina aloitussivuna

Joskus, kun ulkona on satanut kolme päivää, ja vaikka on melkein toukokuu niin on niin kylmä että täytyy pitää paksua talvitakkia

Joskus, kun kännykkä piippaa jatkuvasti, enkä jaksa vastata kenellekään ja haluaisin heittää kännykän palasiksi seinään muttei kuitenkaan viitsi

Joskus, kun lasken päiviä siihen että koulu loppuu ja tajuan, että siihen on vielä ihan loputtoman kauan

Joskus, kun katselen Moodlesta tulevia tehtäviä ja miettin, miten saisin tehtyä edes ne kaksi viikkoa myöhässä olevat jutut ennen kuin kesäloma alkaa

Joskus, kun hyppään junasta väärällä asemalla ja tajuan että olen tosiaankin luullut kahta eri lähiötä samaksi paikaksi ja että edelleen sataa vettä

Joskus, kun tulen johonkin myöhässä ja muut käyttäytyvät niinkuin ne missatut minuutit olis olleet niiden elämän tärkeimmät minuutit

Joskus, kun lähden myöhässä junalle, juoksen koko matkan, ja laiturille tullessa kuulutetaan että junavuoro on peruttu ja sen takia myöhästyn töistä melkein tunnin

...ja kun samana päivänä tulen junalla takaisin päin ja sekin juna on myöhässä kymmenen minuuttia ja siksi myöhästyn koulusta

Joskus, kun olen tosi innoissani jostakin jutusta ja sitten se ei kuitenkaan toteudu koska joku muu alkaa miettiä jotakin tyhmiä juttuja ja onnistuu saamaan kaikki muutkin perumaan koko jutun

Joskus, kun tekisi mieli mennä hyppäämään benjihyppy mutta kello on kaksi yöllä ja aamulla on töitä

...niin silloin tuntuu tältä:


tiistai 1. huhtikuuta 2014

Flegmaattiset ja yli-innokkaat

Yhtä asiaa minun on vaikea ymmärtää ihmisissä: kokeilunhalun puutetta. Tai ehkä parempi sana olisi elämisen pelko.

Otetaan ilmiöstä esimerkki: esitetään porukassa idea: Hei, lähdetään matkalle/ mökille/ rinteeseen/ konserttiin!

Ajatuksen iskeydyttyä tajuntaani (tämä voi joskus olla aikaa vievä vaihe) ja kymmenisen sekuntia ideaa mietittyäni olen jo ehtinyt sieluni silmin pakata rinkkani/ kuvitella luksusmökin paljuineen/ hakea lumilaudan autotallista jossa se on maannut kaksi vuotta/ laskea riittävätkö viimeiset rahani lippuun.

Valmiina seikkailuun, toverit! Ankkurit ylös!

Vaan mitä sitten tapahtuukaan? Omassa tuttavapiirissä se menee harmillisen usein näin: Minun ja parin muun pomppiessa pöksyissään innosta piukeana, muun joukon vastaus on lannistava "naah... emmä tiiä..."

Tähän perään voidaan heittää vielä erilaisia perusteluja, kuten "ei oo rahaa", "huomenna on aamuvuoro" tai "en mä tykkää sellasesta" tai kaikista pahin eli "ei jaksa", joka on usein kiertoilmaus lauseelle "en ole koskaan tehnyt sellaista, koska en uskalla poistua mukavuusalueeltani".

Poks ja ffiuuuuu. Innostusta pullisteleva kupla (jonka sisällä olen jo rantatuolissa levittämässä aurinkorasvaa) tyhjenee pihisten.

Mitä mitä mitä?

Olen todennut, että kun tarjolla on uusia kokemuksia ja seikkailuja, ei pitäisi koskaan sanoa ei! Mielipiteelleni olen tähänastisesta (joidenkin mielestä varsin vähäisestä) elämänkokemuksestani löytänyt monenlaisia perusteluja:

1) Uudet kokemukset avartavat maailmaani. Näin kävi ensimmäisellä pidemmällä reppureissullani, jonne lähdimme kaverini kanssa 19-vuotiaina, suunnittelematta etukäteen oikeastaan juuri mitään ja varustettuina erittäin kehnolla englanninkielen taidolla. Itse en tiennyt edes, missä matkakohteemme Uusi-Seelanti sijaitsee. Ystäväni vain kysyi lähdetäänkö, ja vastasin kyllä. Enkä ole katunut hetkeäkään. :)

2) Voin löytää yllättäviä puolia itsestäni. Tämän huomasin, kun lähdin pari vuotta sitten yksin kahden kuukauden matkalle - ja selvisin kotiin hengissä, satoja kokemuksia rikkaampana ja uusia ystäviä saaneena.

3) Pelkäämäni asia saattaakin olla hauskaa. Tämän koin laskuvarjohyppyä ja monia muita extremeaktiviteetteja tehdessäni Uudessa-Seelannissa. Kenen unelmissa on ison pallon sisälle köytettynä pyöriminen rinnettä alas? Ei ainakaan minun - silti tein sen, ja vapisevista jaloista huolimatta se olikin mahtavaa!

4) Mikä tahansa on hauskempaa kuin paikallaan istuminen - mikä sekin on kyllä välillä oikein rattoisaa. Tämän lienee huomannut jokainen, jolla on esimerkiksi tuttavapiirissään lapsia, joiden kanssa voi juosta leikkimässä kymmentä tikkua laudalla vielä yli 20-vuoden iässäkin.

5) Voin oppia jotakin uutta. Tälle on perusteena esimerkiksi se, että opin ajamaan skootteria kypsässä 23-vuoden iässä Thaimaan vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Vaikka ensimmäisillä ajomatkoilla puristin mopoa rystyset valkoisina ja hoin itselleni "keep left keep left", jo kuukauden kuluttua ajelin rennosti yksinäni 200 metrin välein itsekseen sammuvalla ikivanhalla pappamopolla, jonka molemmat jarrut olivat olemattomat ja jolla piti ajaa mahdollisimman lujaa, jotta se pysyisi päällä. Tätä voisin kutsua jo voitoksi.

6) Jos et ole kokeillut jotakin, et voi olla siitä mitään mieltä. Aasiassa sanotaan: "Never try, never know!" Kuka voi uskottavasti selittää, että oopperassa käynti on snobien puuhaa, jos ei ole todennut sitä omin silmin? Voiko inttää, ettei kasvisruoalla tule kylläiseksi, jos ei ole koskaan syönyt pelkkää kasvisruokaa? Että kaalilaatikko on pahaa, jos ei koskaan ole maistanut sitä? Ainakaan itse en (enää näin vanhempana ja viisaampana) lähtisi kertomaan painavia näkemyksiäni asioista, joista en mitään tiedä.

Henkilökohtainen näkemykseni siis on, että haluan kokeilla kaikkea mahdollista. Miksi en kokeilisi? Mistään kokemuksestani tähän mennessä en ole jäänyt miinukselle. Vähintäänkin olen todennut sen, mitä asioita haluan tehdä uudestaan ja mitä en. Parhaimmillaan olen oppinut lisää itsestäni ja saanut huikeita muistoja ja uusia ystäviä. Ennakkoluulot taas eivät ole koskaan rikastuttaneet kenenkään elämää.

Uudet paikat, uudet ihmiset, uudet kokemukset. Näen kaikki ne mahdollisuuksina oppia jotakin uutta ja pitää hauskaa, tehdä elämästäni jännittävää ja oppia ymmärtämään paremmin itseäni ja toisia ihmisiä.

Jos kaikki uudet mahdollisuudet torppaa heti alkuunsa, mitä silloin jää jäljelle? No se tuttu ja turvallinen, entinen elämä. Ymmärtäisin sen, jos tässä omassa elämässä oltaisiin onnellisia. Mutta kun ei, usein tähän elämisen pelkoon tuntuu liittyvän myös tyytymättömyys omaan elämään ja toisten ihmisten valintojen kadehtiminen.

Saan usein kuulla tällaisia kommentteja vaikkapa omasta reissaamisestani: "Epäreilua kun sä lähdet taas reissuun ja mä en pääse koskaan!" tai "Ei mä en kestä näitä sun kuvia, ihan epistä kun sä oot siellä auringossa. Täällä vaan sataa lunta."

Eihän näihin ole kuin yksi vastaus: Lähde, hyvä ihminen lähde! Myy auto, pakkaa rinkka ja ota lento. Muuta se ei vaadi, kuin vähän uskallusta. Ja rohkeushan on oikeasti ihan vain pelon hallintaa. :)

Eikä aina tarvitse lähteä edes ulkomaille. Elämästä saa niin paljon hauskempaa vaikka ihan pienilläkin uusilla kokemuksilla! Uusi harrastus, uusiin ihmisiin tutustuminen, uusi työpaikka, vaikka uusi kampaus... Maailma on täynnä mahdollisuuksia! Ja kun me vaan tän yhden ainokaisen kerran täällä eletään, niin eihän tässä kannata mihinkään keskivertoon tyytyä! :)

Ja koska rakastan viisaiden ihmisten sanoja, isken perään vielä yhden osuvan mietelmän:

Ota riski! Koko elämä on riskiä. Ihminen, joka menee pisimmälle on usein se, joka uskaltaa tehdä ja kokeilla rajojaan. Varman päälle kulkeva vene ei koskaan pääse etäälle rannalta. 

Dale Carnegie